Valkeat kesäyöt, valkeat vedet kaarisilloin kutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoin Iltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaan varoen ja meidät kuin maisema maalataan

Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkat

valvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvat Päällemme käyden sallien vain kuutamon täyden kuin varoen ja maiseman se meistä kauas katoaa

Ei soisi tämän koskaan päättyvän Ei soisi kellot kolkot murhenäytelmän ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun

Hiljainen kesäyö hiljalleen käyden veden

selkää Minä tiedän sen, ajatus jota kaikki pelkää että kaartuis koivut ei, ei usva koskis lumpeen kukkaan se mikä meidät pakottaa jälleen silmät avaamaan

Ei jaksa aamu nousta alta kylmän öljylampun viritellen vilun jousta kulkee kukin yötään yksinään