Tyttö huonees itkee, tuntuu ettei kukaa välitä, se kantaa sisäl tuskaa mitä ei kukaa käsitä. Käsissää viiltoja, sydän Täynä pelkkää vihaa. Pelkää himas pelkää koulus ei mikään oo enää kivaa. Itsetunto alaspäin ja poljettu monta vuotta. Se miettii Pienes mieles kaikki tulee kohta huomaa tän pahanolon, se aikoo kertoo siitä kirjeellä, se kertoo miten hirveelt tuntuu nähä itsensä virheenä. Se ei ees muista päivää ettei olis itkeny se ei ees muista tuntii ettei olis viilllelyt. Kun päiväst toisee Vuodest toisee pahaa kohtaa, kukaa ei oo nähny hymyy sen naamal varmaa koskaa. Kirjeesee nimi jokasen joka on satuttanu ja sanoo että vaikka pyysi ei apuu saanu.

Ei enää kipua ei enää kipua ei enää itkua ei enää itkua kyyneleet tippuvat lattia kastuu arkus ruumis mut kenellä vastuu?

Vihdoin on kirje valmis se jättää sen pöydälle ja salaa toivoo, että ajoissa sen löydätte. Samalla tietää ettei kukaan käy sen huonees, ku ei oo ketää ennekää kiinnostanu huolet. Siit tuntuu että taivaalta sammunu tähdet ois, se on tehny päätöksen, on aika lähtee pois. Ei puhelin soi se on joutunu jo venaa tarpeeks, se seisoo lotaril varrel ja hyppää rekan alle. Poliisit ajaa kertoo vanhemmille uutisen, vaan hetkee aiemmin ne kirjeestä kyl luki sen. Ne oli koittanu soittaa, mut liian myöhään. Nyt tää tyttö on jokaisen mielessä yöllä ja vaikka tytöst tuntuu ettei kukaa kaipaa, niin on tuhansii kynttilöit turma paikal.

Ei enää kipua, ei enää kipua, ei enää itkua, ei enää itkua. Kyyneleet tippuvat, lattia kastuu. Arkus ruumis, mut kenellä vastuu?

Vaik kukaa ei välitä, jää kaikki aina kaipaamaan, mä nään tän tytön hymyilevän mulle taivaalta