Oon rikkinäinen ihminen tääl vaeltamassa ihan pihalla vaan oman arkensa kanssa varoen kaikkee kulkee ystävä varjoen kotona on vaa seinät pehmeän valkoiset ja joka toinen tunti joku tuo purkin siin on lääkkeit etten mitään tuntis mikä tunti mikä päivä mikä kuukausi kysyn hoitajalta se vastaa vaa et suu auki mun tauti on psyykkinen miten saan kyyneleet loppumaan kun itken vaan sitten kohta taas oonki unessa en upeas vaan helvetin tulessa kun olin pieni nii mul oli monta unelmaa kolmannel luokal opin vessanpönttöön sukeltaa sillon kuulin kaikilt miten oon nii surkea totuin joka paikas yksinäni kulkemaan kukaan ei osannu mua lukea enkä osannu ajatuksia sanoiks pukea tukea ei ollu kukaan antamassa ei varmana saatanaa ei kukaan rakastavaan pitää pahana arvatkaa mitä ei se vittuakaan enään kiinnosta istun ja kirjotan siit miten teit inhoan toivon haukkujien kuolevan hitaasti silleen et ne tuntevat vihani musta tuntuu ettei mul oo mitään arvoa en nää koskaan valoa vaa pelkkää varjoo oon hahmo jolle kukaan mitään tarjoo en pyydä paljoo ku pyydän armoo