Taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa kun telakointiasemilla hehkuu keulat alusten. Ne lepäävät kuin haavoittuneet eläimet, niin väsyneet niin herää kaupunki saarrettu aamuun päivänsä viimeisen.

Kohta yöstä aikain marssii hahmot härkäin siivekkäitten yöstä muinaisuuden udun, hämärästä painajaisten. Kohta aukeavat taivaat, syöksyy alas laumat enkelten sylit täynnä salamoita, silmät oikeutta hohkaten.

Kuningas nojaa kultaiseen käteensä metallitorninsa syövereissä kuin auringonlieska on katseensa, sieluton, kalpea, sammumaton. Nyt tappion päivänä, tuomion alla hän katselee valtakuntaansa alas ja kivisin ilmein hän siteeraa tyhjille seinille vanhaa tarinaa:

Chorus: Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa siellä savuavat peilit yllä kaikkeuden Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa siellä asuu tyhjyys joka meidät yhdistää

Ilma huoneen väreilee ja käytävillä varjot päilyy, hahmo pimeässä oottaa, hiljaisuus, sekin vaikenee. Yleisellä taajuudella äänet viimein helähtää ja puhuu niin kuin puhuu ääni lopullisen voittajan:

"Kuningas sä olit maailmoiden, niiden takana pitelit lankoja valtias sä olit tahdostasi sai elämä päättyä, jatkaa. Päivän päättyessä kuningaskin on heikko kuin kuka tahansa kasvoilles pian lankeat ja tahdot viimeisenkin pelastaa."

Onko maailma rajattu, me sen vankeja; silloin on jumala takana kaiken vaiko rajaton, vailla reunaa silloin yksin olemme, vapaita... Mitä tehdä siis kun tietää, että tarina on lopuillaan. Olkaa viisas, antakaa paikka missä seistä niin kampean maailman paikoiltaan.

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa siellä asuvat ne muistot, jotka meidät rakentaa Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa siellä asuu aika, joka tähän hetkeen valmistaa

Chorus

"Minun hautaani vartioi tuulenhenkäys kevyt minun hautaani vartioi pisara aamukastetta. Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia, minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa..."