Sinä laulat kuin Marlene Dietrich ja tanssit kuin Zizi Jeanmaire. Kaikki vaatteesi tehnyt on Balmain, niissä kimmeltää helmet kuin jää, ne vielä nään.

Sinun palvotut piirteesi muistan, ne aina varjoina seuraani saan. Silloin hiljaa vain päätäni puistan; eihän varjoja voi koskettaa, kuitenkaan.

Mutta minnepäin mietteet käy silloin, valon kun näät himmenneen? Kun vuoteeseen yksin jäät illoin, niin muistat kai sen entisen, kaukaisen?

Sinä rahoillas kaiken voit ostaa, kyllä tiedät sen itsekin. Sinun tarvitsee kättäs vain nostaa ja ovet aukaistaan salaisetkin, eikö niin?

Missä shamppanjaa kalleinta juodaan, siellä viihdyt sä kai parhaimmin. Kaikki runsaimmin luoksesi tuodaan, mutta tyhjäksi jäät kuitenkin, eikö niin, eikö niin?

Ja kun talvi taas Pariisiin saa, heidän kanssaan sä lähteä voit lomakeskuksiin Alppien taa, siellä uusimmat rytmit jo soi.

Mutta minnepäin mietteet käy silloin, valon kun näät himmenneen? Kun vuoteeseen yksin jäät illoin, niin muistat kai sen entisen, kaukaisen?

Niin muistan taas Pariisin sillat, alla siltojen sinutkin näin. Siellä istuimme sateiset illat, sinä lähdit kun taas minä jäin, ystäväin.

Niin muistot vain jäi, Marie-Claire, sinä sait minkä toivoitkin kai. Mutta paljon myös jäi, Marie-Claire, vaikka tietenkin voit unohtaa, ja naurahtaa: hah hah hah haa.

Vaan minnepäin mietteet käy silloin, valon kun näät himmenneen? Kun vuoteeseen yksin jäät illoin, niin muistat kai sen entisen?