Sen päivän mie muistan niin nuukaan kuin eilen se ollunna ois, Kun Ellin kanss’ seilattiin Juukaan, Koli-laevalla Lieksasta pois. En ihhaillu Pielisen pintoo, vaikk’ ollii se kirkas ja tyyn, kun rakkaus korvensi rintoo, Elli uavisti tautini syyn.

En ruvenna Elliä rienoomaan, pois matkustin kihiloja tienoomaan. Samalla reissulla tiällä oon viel’, toisen eukkona Elli on siel’.

Myö Ellin kanss’ seikkailtiin piennä, myö uitiin ja leikittiin ain, Mut en sitä uavistoo tiennä, että ikkuisen ikävän sain. En rakkauven-taatiini kuollu, vaikka ussein se yllätti mun. Ja vaikk’ oon vain näppejä nuollu, niin hyvä on mieleni, kun

En ruvenna Elliä rienoomaan, pois matkustin kihiloja tienoomaan. Samalla reissulla tiällä oon viel’, toisen eukkona Elli on siel’.

On Ellillä mies sekä lapset ja mikäs sen kaanimpoo ois, mun piästäni harveni hapset, ja huaveilut haehtuivat pois. En avio-onnesta tiijä, kun vanahaksi poejaksi jäin. Suat terveiset Ellille viijä, kun käyt siellä Joensuussa päin.

En ruvenna Elliä rienoomaan, pois matkustin kihiloja tienoomaan. Samalla reissulla tiällä oon viel’, toisen eukkona Elli on siel’.