Veet niin kimmeltäen välkkyy salmet siintävinä kutsuu uudet ulapat sua oottaa saaristo luokseen houkuttaa. Syksyöinä vuohet laukkaa pitkin Vuohijärven selkää tuuli ratsastaa ja piiskaa vuohiaan laukkaan kiihdyttää, Saat historiaa täällä tietää miesten poistuneitten kuiskeen kuulla, uhrit sotien nyt saa jo riittää. meille vain rauhaa toivotaa. Niin vaiteliaat hongat huojuu Mäntysaaren kumpuja ne suojaa. Paljon poveensa se saari peittää kohtalot vuosisatojen.

Laaja erämaa sua oottaa joskus kontionkin kohtaa, seisoo koristaen rantaa suopursut valkopuvuissaan. Hirviperhe kalliollaan katsoo kummastellen matkaas. luolassansa Löppönenkin vilkuttaa sulle terve vaan. Näät kalliotkin vartiossa seisoo yöllisessä kuutamossa, aarre uinu vielä aallokossa oottaen ylös nostajaa. Viel`taruansa kansa toistaa uhritulet öisin nytkin loistaa. Aarteen kadonneen näin kaikki muistaa ei taida tulla noutajaa.

Suomen kultareitti kutsuu veet niin kimmeltäen välkkyy, uudet ulapat sua oottaa saaristo luokseen houkuttaa.