Aamulla me löydämme sen rantakalliolta se on valkoinen ja liikkumaton sen silmät on pienet ja mustat ja pienet ja me emme tiedä, mikä se on aamulla, kun löydämme sen rantakalliolta se ei enää liiku, ei hengitä sen kädet on pienet, sen sormet on pitkät ja me emme tiedä, mikä se on

Ja kun aurinko korkeelta valaisee taivaan, muistan, ett' pelko on tunteista vanhin ja kun aurinko korkeella syksyssä palaa, muistan sen, kuinka vähän voin vieläkin tietää

Monta yötä me istumme sisällä kuunnellen sadetta, tuulta ja myrskyä siellä ne seilaavat, pilvet ja alukset pimeä liikkuu kuin elävä olento

Aamulla me löydämme sen rantakalliolta, olennon, jolla on korvat ja suu se ei enää liiku, sill' on kädessä jotain, ja me emme tiedä, mikä se on!

Ja kun aurinko korkeelta alemmas valuu, muistan, ett' nälkä on tunteista vahvin ja kun aurinko kuulaana iltaansa sammuu, muistan sen, kuinka vähän voi vieläkin tietää

Ja katson sinun kasvojasi rakkaita, niin rakkaita ja tiedän, ettemme enää ole samassa maailmassa