Käy vene kohti rantaa, tämän päivän tyynen veen yli tuuli miestä kantaa, kun hän saapuu saarelleen. Laski verkot vielä kerran; nyt ne jäävät kuivumaan. Alkaa päivät vapaaherran. Yli rannan raahustaa. Ja niinkuin on nää vedet, on vuodet olleet syvät. Ne raskaat, suuret surut, ja pienet, kirkkaat, hyvät. Hän katsoo vielä selkää, jonka tuntee tarkalleen. Kunnioittaa, vaan ei pelkää enää voimaa syvän veen. Ja se yksi suuri rakkaus - sekin mahtui elämään. Niistä vuosista ei kyllin koskaan pysty kiittämään. Se oli kolme kesää sitten, kun tauti löydettiin. "Matkamiestä" veisattiin, kun Maire maahan laitettiin. Kaksi poikaa antoi luoja, mutta otti kolmannen. Joskus halusivat jäädä isän työtä jatkaen. Mutta niin kai nuoret kaikki täältä muuttaa kaupunkiin. Lastenlapset papan luokse tuodaan saareen kesäisin. Rannan sitkeätä heinää suolatuuli heiluttaa. Nosti verkot vasten seinää, nyt ne siihen jäädä saa. Hän kääntää vielä tuuleen kasvot ahvoittuneet, ottaa lakin päästä kouraan tutun virren hyräilee.