Jo muinoin Lapin kansa rannalla Lompolon, kun vietti laavuillansa näin iltatuokion. Se silloin varmaan huomas sen kuinka kaunis on kuva Ylläksen. Kun itseänsä peilaa veen kalvoon sinervään. Niin vuodet vieri verkalleen, tuli rantaan lannan mies, venheessään vaimo lapsineen, haaveenaan kotilies. He silloin varmaan huomas sen kuinka kaunis on kuva Ylläksen. Kun itseään se peilaa veen kalvoon sinervään. Niin ajan ratas jauhaa, mies polvet vaihtuu vain. Ne täältä luonnon rauhaa hakevat joukoittain. Kun kaikki kohta huomas sen kuinka kaunis on kuva ylläksen. Kun itseään se peilaa veen kalvoon sinervään. On tullut uusi aika, kai kilpailua vain. On poissa vanha rauha On melu saaste vain. Vain harva enää huomaa sen kuinka kaunis on kuva Ylläksen Kun itseään se peilaa veen kalvoon sinervään. Vain harva enää huomaa sen kuinka kaunis on kuva Ylläksen kun itseään se peilaa veen kalvoon sinervään.