Mä tajusin eilen kun Näyteikkunaa jäin katsomaan Etten mä suakaan ole nähnyt aikoihin Siinä roikkui se sama rotsi Jonka stokiksesta ostit Niin mä luulin samanlainen ainakin Ja mä hämmästyin kuinka tarkkaan Sen hetken pystyin muistamaan Kun seisoit pysäkillä räntäsateessa Sun kehos kylmyyttänsä täris Sormet rotsin sisään hävis Lämpö säilyi säihkyen sun katseessa

Olkoon niin Olkoon niin Kaikki kuihtuu kuitenkin Olkoon niin Olkoon niin Tänään muistan sua kauniimmin Olkoon niin

Mä muistin niin sen kihelmöinnin Kun sä koskit hiljaa öisin Haparoivin ottein tartuit lujempaa Sä itses antautua annoit Kuiskaten korvaani vannoit Näistä hetkistä en sais sua luopumaan Kun siinä maattiin selällämme Kului vuodet välillämme Aika tuntui unen lailla leijuvan Kuin tiedostaen kohtalonsa Uni taittoi kainalonsa Jätti hyvästeiksi enteen kuoleman

Olkoon niin Olkoon niin Kaikki kuihtuu kuitenkin Olkoon niin Olkoon niin Tänään muistan sua kauniimmin Olkoon niin

Mä siihen ikkunalle jäin Kun lähtiessäin kotiin päin Tuuli viskoi lasin pintaa ulvoen Kuin peilin tavoin heijastuvan Näin sun hahmon muodostuvan Harsomaiset ääriviivat kuultaen Sä siinä seisoit unen kasvoin Vapisten ihmettä katsoin Vuoroin pelon vuoroin toivon kyynelin Sun hento kauneus kehonpiirteet Vaitonaiset kädenliikkeet Ojentuvat syleilyyn kuin enkelin

Ja mä tunsin tuskan yli muiden Musertuvan kylkiluiden Tuskan jonka lyönnein vuodet hengitin Sä viivyit hiljaa vielä hetken aistin lohdun kosketuksen Ja mä otteen susta viimein hellitin